Puheenjohtajan palsta

Pitelet käsissäsi vuoden viimeistä NESU-letteriä. Alunperin tarkoitus oli julkaista vuodessa neljä letteriä, mutta lopputuloksena olikin vain kaksi julkaistua lehteä. Tämä on kuitenkin varmasti toimivampi ratkaisu kuin väkisin koota lehti vain koska niin ollaan aikoinaan suunniteltu. Nesun toiminnallle onkin ominaista jatkuva sopeutuminen ajna henkeen, eikä pakonomainen pitäytyminen vanhoihin kaavoihin. Jatkossakin lettereitä julkaistaan ajoittaina aina, kun kiinnostusta ja innostusta ilmenee. Sama pätee myös muuhun yhdistyksen toimintaan esimerkiksi Necathloniin. NESU-letterin pääfunktioksi on moutoutumassa Nesun toiminnan dokumentointi jälkipolville.

Viime numeron jälkeen onkin tapahtunut paljon. Toukokuussa yhdistyksen jäsenet kokoontuivat yhteen juhlaillalliselle juhlistamaan yhdistyksen 1-vuotispäivää, pitämään kevätkokousta, ja samalla viettämään Marko "Mäntsy" Mäenpään harmaisiinlähtöiltaa. Heti kesäkuun alussayhdistyksen sisäinen pursiseura vietti mukavan viikonlopun Uudenkaupungin luonnonkauniissa saaristossa kippari Jannen johdolla. Loppukesä kuluikin sitten ilman erityistä nesu-aktiviteettia, ellei perinteistä kaupunkifestifaalia (DBTL) ja Ruisrockia sellaisiksi lasketa.

Kesän aikana yliopiston bilepaikat ns. AJK:n ja Nyyperin kiinteistöt vaihtoivat omistajaa, ja Nesu katsoi velvollisuudekseen ottaa vastuulleen paikkojen saamisen opiskelijoiden käyttöön. Nesu solmi vuokrauksesta puitesopimuksen omistajatahon kanssa ja aloitti syksyllä molempien paikkojen edelleenvälityksen bilekäyttöön omakustannushintaan. Nesu päätti myös järjestää AJK:lla syksyn avajaisbileet torstaina 9.9. Samalla viikolla olleista kilpailevista bileistä huolimatta Besun bileet olivat väkimäärältään jättimenestys. Valtava ihmismäärä aiheutti ajoittain jopa hieman ongelmia, jorka kuitenkin julkishallinnollisin toimin saatiin hallintaan.

Bileet antoivat kyllä ajattelun aihetta itse kullekin. Nesun toiminta on kuluneen vuoden aikana ollut pelkästään (rajusti) nousujohteista, ja ehkä nyt onkin syytä välillä hillitä vauhtia. Alunperin Nesua perustettaessa päätarkoitus oli perustaa leppoisa, vapaamuotoinen järjestö vastapainona tosikkomaiselle opiskelulle. Mega-bileiden järjestäminen ei sovi tähän kuvaan; tällöin yhdistyksen toiminta ei ole enää leikkiä, vaan totista totta, jossa on myös todellisia vaaroja jälkiseuraamuksineen. Vastaisuudessa Nesu tuskin onkaan järjestämässä mitään megatapahtumia, vaikka pienempimuotoisia tempauksia ja tapahtumia mitä ilmeisimmin tullaankin järjestämään. Rahan keruu ei muöskään kuulu Nesun päätarkoituksiin, vaikka raha tietysti kiva asia onkin, mahdollistaahan se monia nesumaisia tempauksia ilman jäsenistön köyhtymistä.

Tällä hetkellä Nesu on lamasta huolimatta taloudellisesti suhteellisen vakaalla pohjalla, eikä välitöntä tarvetta aktiivisen varainhankintaan ole, vaan riittävä toiminnan volyymi voidaan turvata kohtuulliseksi aikaa. Nesun toiminnan päätarkoitus on edelleen jäsenistöä kiinnostavien harrasteiden tukeminen ja organisointi.

Nyt voisikin aloittaa Nesun "paluu juurille" -kauden. Kuka vielä muistaakaan nuo menneet ajat, ensimmäiset, jo legendoiksi muodostuneet Hämeenkadun kierrokset, jolloin idea Necathloneista yms. syntyivät?

Kulunut vuosi on urheilurintamalla ollut aktiivinen. Nesu osallistui omalla joukkueella sammonmaljan sähly- ja jalkapallosarjoihin, koripalloturnaukseen, sekä TYY:n yösählyihin, joissa Nesu syksyllä ylsikin aina semifinaaleihin asti. Kesällä nesut käyttivät kiitettävän ahkerasti hyväkseen jokaviikkoista tennisvuoroa. Kesä- ja syysnecathlon järjestettiin myös ajallaan. Vanhaan tapaan Nesu osallistui aktiivisesti myös olutviestien vaativiin ja arvossapidettyihin tuomaritehtäviin.

Toki myös suurempia asioita olisi mukava ideoida. Esimerkiksi veljeskuntaidean edelleenkehittely (veljeskunnista enemmän toisaalla lehdessä) yliopistolla voisi olla mahdollista, kenties jopa yhteistyössä Poikamiesklubin ja HOSsin kanssa, kaukaisena haaveena oma veljeskuntatalo yliopiston välittömässä läheisyydessä.

Yhdistyksen toimnnan lähityulevaisuuteen kuuluvat loppuvuoden 93 aikana vielä ainakin pikkujoulut ja yleiskokous, jotka lehden ilmestyessä lienevät jo historiaa.