Tämän oppaan kirjoittamiseen kului odotettua enemmän aikaa. Osa ongelmista aiheutui siitä, ettei käytössäni ollut perus-client toiminutkaan aivan yhteen serverimme kanssa. Kaiken kaikkiaan oppaan valmistumiseen meni parisen viikkoa, joinakin päivinä kirjoittelin enemmän toisina taas en, kiireistä johtuen, onnistunut saamaan mitään aikaan.
Toivon, että tästä oppaasta on hyötyä niin uusille kuin vanhoillekin käyttäjille. Näin lyhyessä oppaassa ei luonnollisestikaan pysty esittämään kaikkia IRC:n hienouksia eikä niksejä. Tarkoitukseni on myöhemmin kirjoittaa lisäkappaleita, joissa käsittelen ainakin ircII:sta ja mahdollisesti myös perusasioita serverien toiminnasta. Olisin erittäin iloinen, jos kommenttien lisäksi saisin esilletulleita IRC:tä koskevia kysymyksiä. Voisin kerätä näistä uuden ns. FAQ-liitteen (=Frequently Asked Questions). Vielä viimeisenä vinkkinä mainitsen, että mikäli IRC kiinnostaa kovin, kannattaa lukea uutisryhmää alt.irc. Siellä on paljon IRC:hen liittyvää keskustelua. On myös olemassa IRC:tä koskevia postituslistoja, joista saa minulta tarkempia tietoja, jos tarvetta ilmenee.
Turussa maaliskuun 31. 1992
Toutes choses se meuvent á leur fin.