KICK-komento ei kuitenkaan estä poistettua henkilöä liittymästä uudelleen samalle kanavalle. Tämä voidaan saavuttaa MODE-komennon eräällä muodolla. MODE on erittäin monipuolinen komento, jonka perussyntaksi on seuraavanalainen:
MODE <kanava/lempinimi> [+/-]<muutettava lippu> <parametrit>
Mikäli käytetään kanavan sijasta lempinimeä, täytyy kyseessä olla oma lempinimi. Edes IRC-operaattori ei voi muuttaa kuin omaa `moodiaan'. Oman moodin asettamiseen ei myöskää vaadita kanavaoperaattorioikeuksia.
Olemassaolevat kanavamoodit ovat seuraavat:
m Kanava on moderoitu. Ainoastaan kanavaoperaattorit saavat puhua kanavalla. i Vain kanavaoperaattorin kutsuma henkilö pääsee kanavalle. s Kanava on salainen. Vain kanavalla olevat henkilöt näkevät kanavan. p Kanava on yksityinen. Sen nimi ei näy esimerkiksi NAMES-komennolla ellei käyttäjä itse ole kyseisellä kanavalla. t Kanava on Topic-rajoitteinen eli ainoastaan kanavaoperaattori saa vaihtaa keskustelunaihetta. a Kanava on anonyymi. n Kanavan ulkopuolelta ei voi lähettää viestejä kanavalle esimerkiksi MSG-komennolla. o Tehdään viimeisenä parametrina annetun lempinimen omistajasta kanavaoperaattori. v Annetaan viimeisenä parametrina olevan lempinimen omistajalle oikeus puhua kanavalla, vaikka kanava olisikin moderoitu. l Rajoitetaan kanavalle pääsevien henkilöiden lukumäärä. Kanavalle pääsee siis korkeintaan viimeisenä parametrina annetun lukumäärän verran henkilöitä. b Estetään tietyn henkilön pääseminen kanavalle.Käyttäjämoodeja on neljä ja ne ovat seuraavat:
i Näkymättömyyslippu. Kukaan ei näe näkymätöntä käyttäjää, ellei ole hänen kanssaan samalla kanavalla. w Wallopslippu. Jos tämä lippu on päällä saa kyseinen käyttäjä kaikki WALLOPS-komennolla lähetetyt viestit. Ne voivat tulla käyttäjien lisäksi myös servereiltä. s Paikallisten palvelujen vastaanottamiseen. Yleensä virheitä, tulevat serveriltä, jossa käyttäjä on. o Operaattorilippu. Tämän lipun voi ainoastaan ottaa pois päältä.
Liput s, o ja w ovat automaattisesti päällä IRC-operaattoreilla. Lippuja voidaan antaa myös useita samalla komennolla. Esimerkiksi komento: ``/MODE #42 ++oo elendil ele'' tekee käyttäjistä ele ja elendil kanavaoperaattorin. Kanavan nykyisen moodin saa selville antamalla komento MODE pelkästään kanavaparametrin kanssa. Ban-listassa olevat (ne, joiden tuleminen kanavalle on estetty) näkee komennolla, jossa on kanavan lisäksi parametrina 'b'-kirjain. B-lipun käytöstä esimerkkinä komento:
/MODE #NOFINNS +b *!*@*.fi
Ylläoleva komento, estää suomalaisista osoitteista IRC:ssä olevien pääsyn kanavalle NOFINNS. Viimeinen parametri tulkitaan siten, että ennen huutomerkkiä tuleva osa tulkitaan lempinimeksi, huutomerkin ja '@'-merkin välissä oleva osa käyttäjätunnukseksi ja loppuosa koneosoitteeksi. Kuten esimerkistä näkyy, voidaan käyttää jokerimerkkiä '*' korvaamaan kaikkia mahdollisia merkkejä. Esimerkkikomento tulkitaan siis: Lisää kanavan NOFINNS kiellettyjen henkilöiden listalle kaikki ne joiden lempinimi on mikä tahansa, käyttäjätunnus on mikä tahansa ja koneosoite päättyy kirjaimiin ``.fi'' eli kaikki käyttäjät suomalaisista koneista.
Joskus on tarve ottaa tiedostoon talteen IRC-istuntonsa tapahtumat. Tämä onnistuu komennolla LOG. Tiedostoontallentaminen aloitetaan antamalla komennon parametriksi tiedostonnimi, johon `login' halutaan menevän. Tallennus päättyy mikäli annetaan LOG-komento ilman parametria tai lopetetaan IRC-istunto. Tämän oppaan esimerkki-istunnot on kirjoitettu ottamalla LOG-komennolla talteen istunnon tapahtumat, ja niitä on vasta myöhemmin editoitu sopivaksi oppaaseen.
Komennolla LINKS saadaan listattua kaikki IRC-verkossa parhaillaan kiinni olevat serverit. Sille voidaan antaa parametriksi myös rajoitin, jolloin voidaan tulostaa esimerkiksi vain kaikki suomalaiset IRC-serverit. Peruskäyttäjä tarvinnee komentoa aika harvoin. Myöskään LUSERS-komentoa ei tarvitse usein. Sillä tulostetaan kaikkien IRC-serverien, käyttäjien ja IRC-operaattorien, jotka ovat parhaillaan liittyneenä IRC-verkkoon, lukumäärä. Komento LINKS suoritetaan automaattisesti aina istunnon alkajaisiksi.
Kuten LINKS myös komento MOTD suoritetaan yleensä IRC-istunnon alkajaisiksi. Se tulostaa käytössä olevan serverin `päivän viestin' (engl. MOTD, Message Of ToDay = tämänpäivän viesti). Se sisältää useimmiten lyhyen viestin serverin ylläpitäjiltä koskien serverin toimintaa yms. Kun halutaan tietää, kuka on jonkin tietyn serverin ylläpitäjä, saadaan se selville komennolla ADMIN. Molemmat komennot ADMIN ja MOTD ilman parametreja käyttävät oletusparametreina sitä serveriä, jossa käyttäjä on. Mutta myös muiden serverien vastaavia tietoja voidaan tarkastella antamalla parametriksi serverin nimi tai useita servereitä pilkulla toisistaan erotettuina.
Joskus saattaa tulla tarvetta vaihtaa serveriä. Tämä onnistuu komennolla SERVER. Sille annetaan parametriksi uuden serverin nimi. Käytännössä komentoa tarvinnee harvoin. STATS-komento tulostaa serverien statistiikkaa. Sille annetaan parametreiksi koodikirjain ja haluttu serveri. Koodikirjaimet ovat: C, L, K, Q, I ja Y. C tulostaa serverin konfiguraatiotiedoston ns. connection-rivit, K kill-rivit, Q squit-rivit, I osoitteet, joista serveriin saa ottaa yhteyden, Y connection-luokat ja L-parametrilla nähdään olemassaolevat yhteydet ja kuinka paljon tietoa on siirtynyt.
Jonkin serverin paikallinen kellonaika saadaan selville, joko TIME- tai DATE-komennolla, jotka ovat siis toistensa synonyymejä. Ellei komennoille anna parametrina serverinnimeä tulostetaan paikallisen serverin kellonaika. Komento VERSION tulostaa käytössä olevan serverin versionumeron. Mahdollisesti myös käytössä olevan clientin versionumeron. Parametriksi voidaan antaa serverinnimi, jos halutaan tietää muun kuin oletusserverin versionumero.
Komennolla AWAY voidaan merkitä itsensä poissaolevaksi. Jos joku katsoo WHOIS-komennolla henkilöä, joka on merkinnyt itsensä poissaolevaksi, saa kysyjä ilmoituksen, että kyseinen henkilö ei ole juuri nyt läsnä ja ilmoituksen joka annetaan AWAY-komennon parametrina. Ilman parametria AWAY-komento merkitsee henkilön läsnäolevaksi.
Jos escape-merkki, siis merkki, joka aloittaa client-komennon halutaan muuttaa, voidaan käyttää komentoa CMDCH, jolle annetaan parametriksi uusi escape-merkki. Esim. komennolla /CMDCH @, saadaan uudeksi escape-merkiksi `miuku'-merkki. Takaisin normaaliksi se saataisiin komennolla @CMDCH /. Komentoa tarvitsee hyvin harvoin, ja yleensä kannattaa olla muuttamatta peruskonfiguraatiota, ellei tähän ole erityistä tarvetta.
Mainitsematta on - operaattorikomentojen lisäksi, jotka löytyvät liittesstä A - kaksi komentoa: UNKILL ja QUOTE. UNKILL-komento löytyy poikkeuksellisesti luultavasti ainoastaan perusclientistä ja sen tarkoitus on yksinkertaisesti palauttaa mahdollisen KILLin sattuessa henkilö takaisin IRC-istuntoon. Komennolle ei juurikaan liene käyttöä (ellet sitten satu olemaan häirikkö, jonka IRC-operaattorit usein poistavat kokonaan IRC:stä. Tällaisessa tapauksessa on kyllä parempi olla käyttämättä IRC:tä lainkaan, jos häiriköinti on ainoa käyttökohde.). QUOTE-komento on erikoiskomento, jolle annetaan parametriksi `raaka' komento parametreinaan. Tämä tarkoittaa sitä että parametrit välitetään sellaisenaan serverille, ilman, että client-ohjelma tekee mitään muutoksia. Tavallinen käyttäjä tarvinnee sitä harvoin, jos koskaan, ja komennon hallinta edellyttää `IRC-protokollan' tarkempaa tuntemusta, joten sen käyttöön ei tässä oppaassa tämän tarkemmin paneuduta.
Harvinaisempien komentojen testaus käytännössä
Tässä viimeisessä kappaleessa on sitten aika testata
käytännössä useita tähänmennessä opetettuja komentoja.
Toisin kuin ensimmäisessä koeistunnossa, nyt mennään
kanavalle, jossa on muitakin ihmisiä. Tämänkertainen
esimerkki-istunto on suoritettu ircII-clientillä, mutta toiminee
sellaisenaan myös perus-clientin kanssa. Esimerkeissä on
lyhennetty joidenkin komentojen tulosteita. Aloitetaan uusi istunto
komennolla ircII:
/list
*** #Twilight_Zone 18
*** Prv 1
*** #idle 1
*** #italia 17 SIAMO TRE PICCOLI ROSPETTIN ...
*** #report 1
*** #initgame 13
*** Prv 3
*** #hottub 16
*** #francais 8
*** Prv 3
*** #services 7
*** #warez 13
*** #hack 6
*** #hotsex 5
*** #bondage 3
*** #Xrated 2
*** #Amiga 7 Rotating and scaling the world around us.
*** #EU-opers 13 Eu-opers, Home of Gnome, king of goofs.
*** #42 10 Sodomiat sikseen.<
*** ele has joined channel #42
*** Topic: Sodomiat sikseen.
*** Users on #42: ele @Domo @nam @wellu @pano @Frank @vmp @Teemu @Arska
/mode #42
*** Mode for channel #42 is "+mtn "
/mode #42 +i-t
*** Mode change "+i-t " on channel #42 by ele
/mode #42
*** Mode for channel #42 is "+min "
*** Mode change "-o ele " on channel #42 by ele
fuu
> fuu
*** #42 : Cannot send to channel
<nam> dami? :O
saanko laittaa tuon dami-huomautuksen?
> saanko laittaa tuon dami-huomautuksen?
<vmp> ele: loggaat nyt?
vmp: jep
> vmp: jep
<nam> ele: go ahead
kiitän
> kiitän
<vmp> ele: saanko mainostaa?
<vmp> ;-)
<vmp> ele: jos mä floodaisin meidän hinnaston?
*** pessi has joined channel #42
*** Mode change "+o pessi " on channel #42 by Arska
<vmp> ele: ja 15 parasta pervojuttua
vmp: ei mitaan yli 5 rivia
> vmp: ei mitaan yli 5 rivia
*** Mode change "+i" for user ele by polaris.utu.fi
/mode ele
*** Your user mode is "+oiws"
*** jyu.fi :2 [tukki.jyu.fi] University of Jyvaskyla, Finland
*** *.Helsinki.FI :2 [serifos.helsinki.fi] University of Helsinki, Finl
*** hkkk.fi :3 Helsinki School of Economics, Finland
*** lehtori.cc.tut.fi :3 Tampere University of Technology, Finland
*** vehka.cs.uta.fi :4 [128.214.54.129] University of Tampere, Finland [2
*** *.lut.fi :3 [lut.fi] Lappeenranta University of Technology, Fi
*** *.joensuu.fi :4 [cs.joensuu.fi] University of Joensuu, Finland
*** *.oulu.fi :3 [rieska.oulu.fi] Unixverstas Olutensin, Finlandia
*** tel4.tel.vtt.fi :3 Technical Research Centre of Finland (VTT)
*** brando.uwasa.fi :4 University of Vaasa, VAASA, FINLAND
*** nic.funet.fi :2 [128.214.6.100] Finnish University and Research Ne
*** techno.fuug.fi :2 FUUG - EUnet Finland
*** cs.hut.fi :1 Helsinki University of Technology, CS Lab
*** polaris.utu.fi :0 University of Turku, Finland
/lusers *.fi
*** There are 42 users (2 invisible) on 14 servers
*** 5 users have connection to the twilight zone
*** There are 169 channels.
*** I have 3 clients and 1 servers
-tolsun.oulu.fi- ###Administrative info about tolsun.oulu.fi
-tolsun.oulu.fi- ###University of Oulu, Dpt of Information Processing Science
-tolsun.oulu.fi- ###Oulu, Finland
-tolsun.oulu.fi- ###Jarkko Oikarinen <jto@tolsun.oulu.fi>
/time nic.stolaf.edu
*** nic.stolaf.edu : Monday March 30 1992 - 07:41 CST (from nic.stolaf.edu)
/version
*** Client: ircII 2.1.5g
*** Server polaris.utu.fi: ircd 2.7.1e.
/stats l
*** Link SendQ SendM SendBytes RcveM RcveBytes :Open since
*** polaris.utu.fi 0 3310 207011 13989 507205 :Mon Mar 30 14:45:51 1992
*** cs.hut.fi[sauna.cs.hut.fi] 0 324 13948 13548 490300 :Mon Mar 30 14:45:51 1992
*** Franz[aton.abo.fi] 0 614 40957 76 2963 :Mon Mar 30 16:09:01 1992
*** Bladda[aton.abo.fi] 0 779 61829 172 7940 :Mon Mar 30 15:58:24 1992
*** ele[Polaris.cc.utu.fi] 453 506 30099 40 746 :Mon Mar 30 16:32:31 1992
/quit